Vittorio Emanuele Orlando
| Vittorio Emanuele Orlando | |
|---|---|
 |
|
| Italian pääministeri | |
| Monarkki | Viktor Emanuel III |
| Edeltäjä | Paolo Boselli |
| Seuraaja | Francesco Saverio Nitti |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. toukokuuta 1860 Palermo |
| Kuollut | 1. joulukuuta 1952 (92 vuotta) Rooma |
| Tiedot | |
| Puolue | Liberaalit |
 Nimikirjoitus |
|
Vittorio Emanuele Orlando (19. toukokuuta 1860 – 1. joulukuuta 1952) oli italialainen poliitikko. Hän toimi maansa pääministerinä vuosina 1917–1919 ja johti Italian valtuuskuntaa Versailles’n rauhassa 1919.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Orlando toimi vuosien 1903 ja 1917 välillä muun muassa opetus-, oikeus- ja sisäministerinä. Pääministeriksi hän tuli 30. lokakuuta 1917. Samaan aikaan Italiaa uhkasi tappio ensimmäisessä maailmansodassa.[1] Itävalta-Unkarin joukot olivat Caporetton taistelussa murtaneet Italian puolustuslinjan ja uhkasivat edetä Pojoen tasangolle asti.
Orlando oli kannattanut Italian liittymistä sotaan vuonna 1915, eikä hän menettänyt Caporetton tappionkaan jälkeen uskoaan lopulliseen voittoon. Hän teki vaihdoksia armeijan johdossa ja innosti puheillaan italialaisia taisteluun. Vihollinen saatiin pysäytettyä, ja vuonna 1918 Italia sai Itävalta-Unkarista ratkaisevan voiton Vittorio Venetossa.
Italia lähti Orlandon johdolla toiveikkaana Pariisin rauhankonferenssiin vuonna 1919. Tavoitteena oli saada liitettyä suuria alueita hajonneesta Itävalta-Unkarista Italiaan. Mutta vaikka Italia saikin pitkien ja riitaisten neuvottelujen jälkeen muun muassa Trentinon ja Etelä-Tirolin maakunnat, pidettiin Italiassa tätä huonona korvauksena sota-ajan kärsimyksistä. Orlandon katsottiin epäonnistuneen neuvotteluissa, ja hän joutui eroamaan pääministerin tehtävästä 19. kesäkuuta 1919.[1] Muistelmissaan Orlando kirjoitti, ettei yksikään muu rauhansopimus ollut koskaan aiheuttanut yhtä paljon kaunaa, etenkään voittajavaltioissa omia liittolaisiaan kohtaan. Viha rauhaa kohtaan näkyi syksyllä 1922 valtaannousseiden fasistien politiikassa.[2]
Fasistisen Benito Mussolinin diktatuurin aikana (1925–1943) Orlando pysyi poissa politiikasta ja keskittyi kirjoittamiseen ja opetustehtäviin. Mussolinin kukistumisen jälkeen hän palasi takaisin politiikkaan ja toimi parlamentin alahuoneen puhemiehenä vuosina 1944–1946. Vuonna 1948 hänet valittiin Italian senaattiin. Samana vuonna hän yritti Italian presidentiksi mutta hävisi äänestyksessä Luigi Einaudille.[1]
La riforma elettorale, 1883
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Vittorio Orlando Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.6.2018.
- ↑ Overy, Richard: Blood and Ruins: The Great Imperial War, 1931-1945, s. 22. (Ensimmäinen laitos julkaistu 2021.) Penguin Books, 2023. ISBN 9780241300930 Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vittorio Emanuele Orlando Wikimedia Commonsissa
.svg) |
Edeltäjä: Paolo Boselli |
Italian pääministeri 1917–1919 |
Seuraaja: Francesco Saverio Nitti |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
