Wikipedia:Selaa luokittain
Ulkoasu
Hakemisto
|
- Hakutyökalut
07.10.2026
Flick of the Switch on australialaisen AC/DC-yhtyeen 19. elokuuta 1983 ilmestynyt yhdeksäs studioalbumi. Kolmen Robert John ”Mutt” Langen tuottaman albumin jälkeen yhtye tuotti levyn itse, ja se tavoitteli albumista hiotusti tuotettuihin edeltäjiinsä verrattuna tyylillisesti pelkistetympää. Flick of the Switch äänitettiin Back in Black -albumin (1980) tavoin Bahaman Nassaussa sijaitsevilla Compass Point -studioilla ja viimeisteltiin New Yorkissa.
Flick of the Switch sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, ja sitä myytiin vähemmän kuin yhtyeen muutamaa edellistä levyä.
Flick of the Switch sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, ja sitä myytiin vähemmän kuin yhtyeen muutamaa edellistä levyä.
02.10.2026
Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on kirkkaiden, virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen simpukoiden luokkaan kuuluva nilviäislaji. Sen munuaisen muotoinen, kullan- tai tummanruskea kuori kasvaa yleensä 10–13 senttimetrin mittaiseksi, ja suurimmat yksilöt voivat olla jopa yli 18-senttisiä. Laji on erittäin pitkäikäinen: se elää yleisesti yli 120-vuotiaaksi ja pohjoisissa joissa arviolta jopa 200–250-vuotiaaksi. Alkuperäinen levinneisyys kattoi laajoja alueita pohjoisella pallonpuoliskolla Euroopassa ja Pohjois-Amerikan itäosissa. Suomessa lajia esiintyy noin 150 joessa, joista valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
25.09.2026
Suursarjan kausi 1932 oli Suomen pesäpallon pääsarjan Suursarjan toinen kausi ja pääsarjatason 11. kausi. Sarjassa pelasi kahdeksan joukkuetta kahdessa neljän joukkueen lohkossa. Edeltävältä kaudelta sarjaan nousivat Loimaan Palloilijat ja Joensuun Palloseura. Toijalan Pallo-Veikot valittiin kahdeksanneksi joukkueeksi, kun se voitti Uuraan Urheilijat karsintaottelussa.
14.09.2026
FC Jokerit oli vuosina 1999–2004 toiminut helsinkiläinen jalkapalloseura.
Seuran toiminnan aloitti liikemies Hjallis Harkimo, joka osti PK-35:n toiminnan ja nimesi seuran FC Jokereiksi. Joukkue pelasi pääsarjatasolla vuodet 1999–2001 ja 2003. Parhaimmillaan seura voitti Suomen cupin vuonna 1999 sekä sijoittui Veikkausliigassa hopealle vuonna 2000. FC Jokerien toiminta lakkautettiin alkuvuonna 2004 ja myytiin HJK:lle.

13.09.2026
Airbus A380 on eurooppalaisen lentokonevalmistaja Airbusin valmistama laajarunkoinen ja erittäin pitkän toimintamatkan matkustajalentokone. Koneessa on kaksi täysipitkää kerrosta, ja se on maailman suurin matkustajalentokone.
Airbus kehitti A380:n vastineeksi Boeing 747 -lentokoneelle. Konetyypin ensimmäinen valmistettu malli esiteltiin vuonna 2005. Koneen toimitukset lentoyhtiöille alkoivat vuonna 2007, ja sen ensimmäinen käyttäjä oli Singapore Airlines.

28.08.2026
Oksana Šatško (31. tammikuuta 1987 H’melnytskyi, Ukraina – 23. heinäkuuta 2018 Pariisi, Ranska) oli ukrainalainen taiteilija ja ihmisoikeusaktivisti. Hän oli Kiovassa perustetun Femen-aktivistiryhmän perustajajäsen yhdessä Hanna Hutsolin ja Oleksandra Ševtšenkon kanssa. Femenin tavoite oli kiinnittää huomiota naisten oikeuksiin, poliittisten oikeuksien tukahduttamiseen ja uskonnollisten instituutioiden valtaan.
03.08.2026
Kultainen pallo (ransk. Ballon d’Or) on ranskalaisen France Football -lehden vuodesta 1956 jakama jalkapallopalkinto, joka myönnetään vuosittain maailman parhaaksi valitulle miespelaajalle. Alkuvuosina voittajan tuli pelata eurooppalaisessa seurassa ja olla Euroopan maan kansalainen. Vuosina 2010–2015 Kultainen pallo ja Fifan vuoden pelaaja -palkinto yhdistettiin Fifan Kultaiseksi palloksi.
Palkinto on yksi jalkapallon arvostetuimmista henkilökohtaisista tunnustuksista.
Palkinto on yksi jalkapallon arvostetuimmista henkilökohtaisista tunnustuksista.
29.07.2026
’74 Jailbreak on australialaisen AC/DC-yhtyeen lokakuussa 1984 julkaistu EP-levy. Se on kokoelma yhtyeen aiemman laulusolistin Bon Scottin aikana äänitettyjä kappaleita, joita ei ollut aikaisemmin julkaistu Australian ulkopuolisilla albumeilla. Kappale ”Jailbreak” on julkaistu alun perin vuoden 1976 Dirty Deeds Done Dirt Cheap -albumin Australian-versiolla, ja loput neljä kappaletta ovat peräisin vuoden 1975 High Voltage -albumin Australian-versiosta.
’74 Jailbreak nousi Yhdysvalloissa Billboardin albumilistalla sijalle 76. Siitä myönnettiin vuonna 1990 kultalevy, ja vuonna 2001 sen myynti ylitti platinalevyyn oikeuttavan miljoonan kappaleen rajan.

Kroatian maantiede on vaihtelevaa, sillä suhteellisen pieneen maahan mahtuu niin välimerellistä rannikkoa, viljavia tasankoja kuin karua vuoristoakin. Euroopassa sijaitsevan valtion pinta-ala on 56 594 neliökilometriä, ja sen puolikuuta tai hevosenkenkää muistuttavan muodon vuoksi maalla on useita naapureita: Slovenia, Unkari, Serbia, Montenegro ja Bosnia ja Hertsegovina sekä Adrianmeren takana Italia. Väestö on keskittynyt Karpaattien altaan alueelle ja rannikolle, kun taas keskivuoristo on harvaan asuttua. Selvästi suurin kaupunki on pääkaupunki Zagreb.
Fyysisesti maa jakautuu kolmeen osaan: kallioiseen rannikkokaistaleeseen, pohjoisen ja koillisen Karpaattien altaan tasankoihin sekä näiden väliin jäävään metsäiseen vuoristoon.
Fyysisesti maa jakautuu kolmeen osaan: kallioiseen rannikkokaistaleeseen, pohjoisen ja koillisen Karpaattien altaan tasankoihin sekä näiden väliin jäävään metsäiseen vuoristoon.
27.07.2026
Concorde on ranskalaisen Aérospatialen ja brittiläisen British Aircraft Corporationin (BAC) kehittämä ja valmistama yliääninen käytöstä poistettu matkustajakone. Se on neuvostoliittolaisen Tupolev Tu-144:n ohella ainoa kaupallisessa matkustajaliikenteessä käytetty ääntä nopeammin lentänyt matkustajakone. Concordea pidetään yhtenä ilmailuhistorian merkittävimmistä ja tunnetuimmista lentokoneista.
Concorde suoritti ensilentonsa vuonna 1969 ja aloitti kaupallisen liikenteen vuonna 1976 sen jälkeen, kun se oli saanut Ranskan ja Britannian lentokelpoisuustodistukset vuonna 1975. Konetta valmistettiin yhteensä 20 kappaletta, joista 14 otettiin käyttöön kaupalliseen matkustajaliikenteeseen.

Mestaruussarja oli Suomen naisten pesäpallon korkein sarjataso vuosina 1955–1989. Mestaruussarja perustettiin vuonna 1955, koska turnausmuotoiset Suomenmestaruuskilpailut koettiin epätasaisina ja sarjamuotoista kilpailua suosittiin. Mestaruussarja korvattiin Superpesiksellä vuonna 1989 osana Pesis on peleistä suomalaisin -projektia.
20.07.2026
Who Made Who on australialaisen AC/DC-yhtyeen toukokuussa 1986 julkaistu albumi. Se on ääniraita Stephen Kingin elokuvaan Maximum Overdrive.
Levy koostuu pääosin aiemmin julkaistusta materiaalista, ja lisäksi yhtye levytti sitä varten kolme uutta kappaletta: ”Who Made Who” sekä instrumentaalit ”D.T.” ja ”Chase the Ace”. Uusissa kappaleissa AC/DC:n tuottajiksi palasivat George Young ja Harry Vanda, jotka olivat tuottaneet yhtyettä viimeksi 1978. Uutta ja vanhaa yhdistelevä rakenne oli Stephen Kingin idea, ja hän myös valitsi sen vanhat kappaleet: ”You Shook Me All Night Long”, ”Sink the Pink”, ”Ride On”, ”Hells Bells”, ”Shake Your Foundations” ja ”For Those About to Rock (We Salute You)”.

Maarit on suomalaislaulaja Maaritin jouluksi 1973 ilmestynyt esikoisalbumi. Levyn julkaisi Love Records, ja sen tuottivat Otto Donner, Måns Groundstroem ja Atte Blom.
Albumista tehtiin musiikillisesti tarkoituksellisen monipuolinen, ja sillä on esimerkiksi balladeja, soulia, rockia, countrya ja poliittista runoelmaa. Materiaalista puolet on ulkomaista käännösmateriaalia esimerkiksi Carole Kingiltä ja Stevie Wonderilta, ja puolet on suomalaisia sävellyksiä. Sanoituksia käännöskappaleisiin kirjoitti etenkin Hector.

14.07.2026
Syöpä (lat. cancer) on yleisnimitys pahanlaatuisille kasvaintaudeille. Pahanlaatuinen kasvain pystyy tunkeutumaan ympäröiviin kudoksiin tuhoten niitä, lähettämään etäpesäkkeitä ja aiheuttamaan kuoleman. Erilaisia syöpätauteja tunnetaan luokittelutavasta riippuen yli 100−200. Yleisimpiä syöpätyyppejä ovat keuhkosyöpä, rintasyöpä, paksu- ja peräsuolen syöpä, eturauhassyöpä ja mahasyöpä.