Tapio Hiisivaara

Tapio Felix Hiisivaara (16. kesäkuuta 1907 Helsinki – 25. joulukuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen toimittaja, tietokirjailija ja kääntäjä.

Henkilöhistoria

Tapio Hiisivaaran vanhemmat olivat peltiseppä Felix Hjalmar Hiisivaara ja Emilia Lindberg. Hän kävi neljä luokkaa Helsingin suomalaista normaalilyseota ja erosi sieltä 1923. Hiisivaara tuomittiin syyskuussa 1926 kuukaudeksi vankeuteen Middlesboroughissa Englannissa luvattomasta maihinnoususta. Hänellä oli vangittaessa hallussaan joukko asiapapereita sekä omatekoisia sanomalehtikuvien perusteella tehtyjä taistelulaivojen piirustuksia ja näiden vuoksi häntä luultiin aluksi vakoilijaksi. Hiisivaara oli lähtenyt ulkomaille seikkailemaan tultuaan erotetuksi yhteiskoulusta.

Vuosina 1927-1930 Hiisivaara teki useita ulkomaanmatkoja Eurooppaan, Afrikkaan sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Näiden matkojen aikana hän teki erilaisia tilapäistöitä esimerkiksi merimiehenä ja brasilialaisena karjapaimenena, vacqueirona. 1930-luvulla Hiisivaara työskenteli toimittajana eri lehdissä: 1931–1932 Pohjanmaan Kansassa, 1932-1937 Kansan lehdessä ja 1931 sekä 1937–1945 Suomen Sosialidemokraatissa. Talvi- ja jatkosodassa Hiisivaara toimi ensin joukkueenjohtajana ja sitten tk-miehenä. Hiisivaara julkaisi tällöin myös ensimmäisen kirjansa, Olinhan siellä minäkin, joka kertoi hänen talvisotakokemuksistaan. Sotavuosien jälkeen Hiisivaara oli Suomen Kuvalehden ja Finlandia Pictorialin toimittajana 1949 ja Viikkosanomien päätoimittajana 1952–1953.

Hiisivaara tuomittiin KTR 1:n sotaoikeudessa ja sotaylioikeudessa 2 vuoden 15 päivän vankeusrangaistukseen kesällä 1936 Parolassa reserviharjoituksissa ollessaan reserviläisten keskuudessa harjoittamastaan yllytyksestä tottelemattomuuteen ja esimiesten toimenpiteitten arvostelemisesta. Korkein oikeus vahvisti tuomion kesäkuussa 1937. Hiisivaara oli reserviläissotamiehenä ottanut osaa Satakunta-Hämeen sotilasläänin Parolan leirillä 26. kesäkuuta ja 15. heinäkuuta 1936 välisenä aikana toimeenpantuihin reserviläisten kertausharjoituksiin. Hän oli useassa eri tilaisuudessa muiden reserviläisten läsnäollessa arvostellut ja moittinut päällystön toimenpiteitä selittäen, ettei esimiehiä tarvitse totella, moittinut reserviharjoituksissa annettua ruokaa ja valittanut palveluksen ankaruutta. Hiisivaara oli kerran parakissa useitten reserviläisten läsnäollessa moittinut sotalaitoksen tarpeettomuutta ja ankaruutta sanoen, että "ellei reserviharjoituksia muuten lopeteta, on perustettava vaikkapa punakaarteja". Eräistä rasittavista harjoituksista palattaessa Hiisivaara oli muitten reserviläisten kuullen sanonut "Tehdään lakko. Mitä esimiehet meille mahtavat." Kun manööverillä joukkueen johtaja oli komentanut juoksuun, oli Hiisivaara jäänyt muista jälkeen ja sanonut toisille reserviläisille "Ei tarvitse juosta, ehditään muutenkin". 5. heinäkuuta Parolan leirialueella oli maantielle kokoontunut suurehko reserviläisjoukko juopuneena esiintyneen reservin vänrikki O. V. Koskelan ympärille ja Hiisivaara oli tällöin yllyttänyt reserviläisiä käymään käsiksi Koskelaan.

Sodan jälkeen 1945 Hiisivaara ryhtyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi jonka erikoisalaksi tulivat vauhdikkaat matkakirjat. Hän julkaisi samana vuonna matkakirjan Myrkkynuolia, kahvia ja banaaneja jossa hän kuvasi 1920-luvulla tekemäänsä matkaa Rio de Janeirosta Montevideoon. Vuosien 1949-1955 välillä Hiisivaara taas matkusteli laajalti, tällä kertaa Turkissa, Espanjassa ja Saharan autiomaassa. Espanjan matkasta Hiisivaara teki kirjan Hurja, viehkeä Espanja (1949) ja Turkin matkan tuloksena oli kirja Tarunhohteinen Turkki (1950). Viimeinen Hiisivaaran matkakirjoista oli 1955 julkaistu Polttavaa hiekkaa jossa aiheena oli hänen Algerian matkansa.

1950-luvun puolivälin jälkeen Hiisivaara keskittyi käännöstöihin ja tietokirjojen julkaisuun. Hän käänsi suomeksi monia ensimmäistä ja toista maailmansotaa sekä vuonna 1967 Lähi-idässä käytyä kuuden päivän sotaa kuvanneita teoksia. Hiisivaara käänsi myös Fredric Brownin, Carter Brownin, Mickey Spillanen, Ross Macdonaldin, Eric Amblerin ja Leon Uriksen kirjoja. 1959–1960 ilmestyi Hiisivaaran suomeksi toimittamana Kurt von Tippelskirchin Toisen maailmansodan historia ja 1962–1963 William L. Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho.

Tapio Hiisivaara oli naimisissa vuodesta 1942 kustannusvirkailija Sirkka Liisa Kokon kanssa.

Kirjallinen tuotanto

Teoksia

• Olinhan siellä minäkin, WSOY 1941
• Saksan voitto lännessä 1940, WSOY 1941
• Narva 1700, WSOY 1944
• Myrkkynuolia, kahvia ja banaaneja : seikkailuja ja kokemuksia Brasilian kuuman auringon alla, WSOY 1945
• Pälkäneen miekka ja Izmirin huntu, Pellervo-Seura 1948
• Verisen kullan meri, 1948
• Hurja, viehkeä Espanja, Pellervo 1949
• Santa Clara, romaani mereltä, WSOY 1949
• Intiaanit tulevat, WSOY 1950
• Tarunhohteinen Turkki, Pellervo 1950
• Vakoilua toisessa maailmansodassa, Otava 1951
• Polttavaa hiekkaa, 1955
• Tuhannenpa verran poikia läksi: Suomen kaarti Balkanin sodassa 1877–1878, WSOY 1968

Toimitustöitä

• Tampereen piirin sos.-dem. nuorisojärjestö 15-vuotias : juhlajulkaisu merkkipäivän johdosta ; toim. Tapio Hiisivaara. Tampereen piirin sos.-dem. nuorisojärjestö, Tampere 1936

Suomennoksia

Pääartikkeli: Luettelo Tapio Hiisivaaran suomentamista teoksista.