Siirry sisältöön

Suomen kansan vanhat runot

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen Kansan Vanhat Runot)
Suomen kansan vanhat runot -teossarjan osia.

Suomen Kansan Vanhat Runot eli SKVR on 34-osainen teos, jossa on julkaistu suurin osa talteen kirjoitetusta alkuperäisestä kalevalaisesta kansanrunoudesta, noin 100 000 erillistä runotekstiä. SKVR:n 33 alkuperäistä kirjaa julkaistiin vuosina 1908–1948. Täydennysosa, johon oli liitetty muun muassa Christfried Gananderin ja Elias Lönnrotin muistiinpanoista löytyneitä runoja, liitettiin mukaan vuonna 1997. Täydennysosaan on liitetty myös seksuaalisia asioita käsitteleviä runoja, kuten loitsuja kumppanin saamiseksi tai kyvyn parantamiseksi, joita ei ehkä ole haluttu aiemmin julkaista.[1] Valtaosa SKVR:n runoista on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta, mutta mukana on paljon aineistoa muualtakin, jopa ulkomaisista arkistoista.

SKVR ei käsitä kaikkea suomalaista tallennettua suullista kansanperinnettä, vaan ainoastaan valtaosan kalevalaisesta runoudesta. On säilynyt runsaasti myös suorasanaisia kertomuksia ja muita sääntöjä kuin kalevalamittaa noudattavia lauluja ja runoja. Kalevalamittainen tai kalevalamittaa lähellä olevaan mittaan tehty virolainen kansanrunous ei myöskään ole mukana.

SKVR:n runot on jaettu maantieteellisten runoalueiden mukaan, ja alueiden sisällä ne on jaoteltu aihepiirien mukaan. Aihepiirit on jaettu neljään pääryhmään:

  • lyriikka
  • epiikka
  • määrätyissä tiloissa lauletut runot, kuten häälaulut, kehtolaulut ynnä muut vastaavat
  • loitsut.

Pääryhmät on jaettu useisiin alaryhmiin.

SKVR:n kirjat ovat käytettävissä monissa yliopistonkirjastoissa. SKVR:n aineisto on myös muutettu digitaaliseen muotoon ja luettavissa Internetissä.[2]

Osa Alue Otsikko Toimittaja Julkaisuvuosi
I:1 Vienan lääni Vienan läänin runot 1: Kalevalan-aineiset kertovaiset runot, toisinnot 1–700 A. R. Niemi 1908
I:2 Vienan lääni Vienan läänin runot 2: Kalevalan-aineisia kertovaisia runoja, toisinnot 701–1027, muita kertovaisia runoja, toisinnot 1028–1272 A. R. Niemi 1917
I:3;4.1 Vienan lääni Vienan läänin runot 3: Lyyrilliset, opettavaiset, miete-, iva-, leikki- y. m. runot, toisinnot 1273–2106; 4. Loitsuja, toisinnot 1–822 A. R. Niemi 1919
I:4 Vienan lääni Vienan läänin runot 4: Loitsuja, toisinnot 822α–2132, lisiä, toisinnot 2133–2543, elämäkerrallisia tietoja runojen laulajista hakemistoineen A. R. Niemi 1921
II Aunuksen, Tverin ja Novgorodin Karjala Aunuksen, Tverin- ja Novgorodin-Karjalan runot A. R. Niemi 1927
III:1 Länsi-Inkeri Länsi-Inkerin runot 1: Toisinnot 1–1250 Väinö Salminen 1915
III:2 Länsi-Inkeri Länsi-Inkerin runot 2: Toisinnot 1251–2580 Väinö Salminen ja V. Alava 1916
III:3 Länsi-Inkeri Länsi-Inkerin runot 3: Toisinnot 2581–4634 Väinö Salminen 1924
IV:1 Keski-Inkeri Keski-Inkerin runot 1: Toisinnot 1–1503 Väinö Salminen 1925
IV:2 Keski-Inkeri Keski-Inkerin runot 2: Toisinnot 1504–2762 Väinö Salminen 1926
IV:3 Keski-Inkeri Keski-Inkerin ja vatjalaiset runot 3: Toisinnot 2763–4807 Väinö Salminen 1928
V:1 Itä- ja Pohjois-Inkeri Itä- ja Pohjois-Inkerin runot 1: Kertovaiset runot, toisinnot 1–1354 Väinö Salminen 1929
V:2 Itä- ja Pohjois-Inkeri Itä- ja Pohjois-Inkerin runot 2: Tunnelmarunot ja loitsut, toisinnot 1–2699 Väinö Salminen 1930
V:3 Itä- ja Pohjois-Inkeri Itä- ja Pohjois-Inkerin runot 3: Parasken runot ja loitsut, toisinnot 1–1343, Inkerin runonlaulajat ja tietäjät Väinö Salminen 1931
VI:1 Savo Savon runot 1 J. Lukkarinen 1934
VI:2 Savo Savon runot 2 J. Lukkarinen 1936
VII:1 Raja- ja Pohjois-Karjala Raja- ja Pohjois-Karjalan runot 1: Kalevalan-aineiset kertovaiset runot A. R. Niemi 1929
VII:2 Raja- ja Pohjois-Karjala Raja- ja Pohjois-Karjalan runot 2: Muita kertovaisia runoja, toisinnot 934–1480, lyyrillisiä lauluja, toisinnot 1481–3811 A. R. Niemi 1931
VII:3 Raja- ja Pohjois-Karjala Raja- ja Pohjois-Karjalan runot 3: Lyyrillisiä lauluja, toisinnot 3812–4627, loitsuja, toisinnot 1–1549 A. R. Niemi 1931
VII:4 Raja- ja Pohjois-Karjala Raja- ja Pohjois-Karjalan runot 4: Tautiloitsut, toisinnot 1550–3207 A. R. Niemen esitöitä käyttäen Kaarle Krohn ja V. Alava 1933
VII:5 Raja- ja Pohjois-Karjala, Metsäsuomi Raja- ja Pohjois-Karjalan runot 5: Loitsuja, toisinnot 3208–5246 A. R. Niemen esitöitä käyttäen Kaarle Krohn ja V. Alava 1933
VIII Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen runot Y. H. Toivonen ja Varsinaissuomalainen osakunta 1932
IX:1,2 Häme Hämeen runot 1: Etelä- ja Keski-Hämeen runot; 2: Pohjois-Hämeen runot Hämäläis-Osakunta 1918
IX:3,4 Häme Hämeen runot 3: Etelä- ja Keski-Hämeen loitsut; 4: Pohjois-Hämeen loitsut Hämäläis-Osakunta 1917
X:1 Satakunta Satakunnan runot 1 T. Pohjankanervo 1933
X:2; XI Satakunta; Etelä-Pohjanmaa Satakunnan runot 2; Etelä-Pohjanmaan runot T. Pohjankanervo ja J. Lukkarinen; J. Lukkarinen 1934
XII:1 Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaan runot 1: Toisinnot 1–4682 Martti Haavio 1934
XII:2 Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaan runot 2: Toisinnot 4683–8737 Martti Haavio 1935
XIII:1 Etelä-Karjala Etelä-Karjalan runot 1: Toisinnot 1–2692 Väinö Salminen 1936
XIII:2 Etelä-Karjala Etelä-Karjalan runot 2: Toisinnot 2693–6641 Väinö Salminen 1937
XIII:3 Etelä-Karjala Etelä-Karjalan runot 3: Toisinnot 6642–10333 Väinö Salminen 1939
XIII:4 Etelä-Karjala Etelä-Karjalan runot 4: Toisinnot 10334–13444 Väinö Salminen 1945
XIV Uusimaa Uudenmaan runot: Toisinnot 1–2856 Väinö Salminen 1948
XV Runoja Henrik Florinuksen, Kristfrid Gananderin, Elias Lönnrotin ja Volmari Porkan kokoelmista Matti Kuusi ja Senni Timonen 1997

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • SKVR-tietokanta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • RunoVerse – itämerensuomalaisen runolaulun tutkimusympäristö (SKVR, JR, KR, ERAB)
  • Saarinen, Jukka: Behind the Text: Reconstructing the Voice of a Singer. Limited Sources, Boundless Possibilities. Textual Scholarship and the Challenges of Oral and Written Texts. A special issue of RMN Newsletter. Eds. Karina Lukin, Frog & Sakari Katajamäki., 2013, nro 7, s. 34–43. Saatavissa .PDF-muodossa.