Ristomatti Hakola, 35, on löytänyt harjoittelun ilon uudesta ryhmästä ja kestävyysurheilun muoti-ilmiöstä

Ristomatti Hakola ehti jo viime kaudella ilmoittaa hiihtouran lopettamisesta. Hän pyörsi päätöksensä, ja nyt hiihto on maistunut parhaalta pitkiin aikoihin.

Hiihtäjä Ristomatti Hakola
Ristomatti Hakola lähtee täynnä intoa uuteen maastohiihtokauteen. Kuva: Lehtikuva

Ristomatti Hakola, 35, valmistautuu jo 14. kauteensa kansainvälisellä huipulla.

Kolminkertainen arvokisamitalisti kertoo, että hiihtoharjoittelu on viime vuosina tuntunut puuduttavalta. Niiden ajatusten pohjalta Hakola päättikin jo lopettaa uransa, mutta tuli kuitenkin viime kauden jälkeen toisiin ajatuksiin.

Lopullinen päätös jatkamisesta syntyi remontoidessa, kun hiihtomaajoukkueen uudelta päävalmentajalta Joakim Abrahamssonilta tuli puhelu.

– Olin silloin rakennustyömaalla viiden metrin korkeudessa telineellä, kun Jokke soitti. En ollut vielä päättänyt, että jatkanko hiihtouraani, mutta sitten kun Jokke soitti ja kysyi, sanoin siinä naulapyssy kädessä, että tulen. Mietin puhelun jälkeen, että kai sitä pitää sitten lähteä lenkille, Hakola sanoi Ylen aamun haastattelussa maanantaina.

Hakolan viime vuodet ovat olleet haastavia. Viime kausi meni pilalle sairastelun takia. Toissa kaudella hän juhli MM-kisoissa parisprintin hopeaa, mutta sen lisäksi hyvät hetket olivat vähissä. Iloisuus puuttui harjoituksista.

– Useampi vuosi meni niin, ettei oikein maistunut, ja oli aika pakkopullaa – jostain syystä, henkisesti jotenkin, Hakola pyörittelee.

Uudet valmentajat, uusi ryhmä ja uudet metodit

Hakola kertoo Ylen aamun haastattelussa, että tällä harjoituskaudella hän on taas nauttinut hiihtämisestä.

– Tuli uusi valmennusjohtaja ja uusia harjoituksia. Vähän olen vaihtanut harjoitussysteemiä. Sitten meillä on ollut tuollainen henkinen ryhmä, Bemböle ski club, joka lähtee joka aamu 9.30 hiihtämään. Näin 35-vuotiaana pysyy aika nuorena, kun lähtee 20-vuotiaiden kanssa jauhamaan Espoon asfalteille, Hakola miettii.

Abrahamssonin tueksi valmennukseen tuli norjalainen Hans Kristian Stadheim. Norjalais-ruotsalaisen valmentajakaksikon myötä Hakola on lähtenyt mukaan kestävyysurheilun muoti-ilmiöön.

– Olen tuonut tuplatehot omaan harjoitusohjelmaan, eli tehdään kaksi kovempaa harjoitusta päivässä pari kertaa viikossa.

– Se on pitänyt näin 35-vuotiaan freesinä. Sitähän ei kehity muilla kuin uusilla ärsykkeillä – toivottavasti tämä on ollut oikea sellainen.

Hakolan päätähtäin muiden hiihtäjien tavoin ovat kevään Falunin MM-hiihdot. Hakolan kohdalla MM-kisojen paikka on erityinen.

– Aloitin arvokisaurani Falunista. Siellä tavoitteena on kympin perinteinen ja viestit totta kai. Olisi kiva onnistua, Hakola tuumaa.

Ennen kevään MM-kisoja on kuitenkin edessä monta maailmancup-koitosta. Kausi alkaa marraskuun lopussa yhdestä Hakolan maailmancupin suosikkipaikasta eli Rukalta.

– Nyt vähän kovempia tehoja ja sitten pieni harjoittelun kevennys. Rukahan ei ole kauden päätavoite, mutta toivottavasti siellä löytyy hyvät iskut jo.

Uran lopettamisesta on Hakolan kohdalla puhuttu jo monta kertaa. Tällä hetkellä hiihtäjä pitää oven avoinna uran jatkumiselle vielä pidempäänkin kuin vain tämän vuoden.

– Puoliso on ollut positiivinen ja hän sanoi, että saan jatkaa vaikka hamaan tappiin.

Ristomatti Hakola kertoi ajatuksiaan Ylen aamussa.