Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusnelikon ympärillä leijuu sitkeästi varjo, joka kätkee sisäänsä epäilyn, että hallituksesta voi tulla lyhytikäinen. Keskinäinen luottamus näyttää puuttuvan, vaikka muuta puhutaan. Kuvaavaa on, että ennen pelisääntökeskustelua hallituspuolueiden edustajat puhuivat kyllä asian korjaamisesta, mutta samalla arvosteltiin epäsuorasti hallituskumppaneita ja julkista keskustelua.
Lue lisää: Hallitus pui toimintatapojaan – ”Pelisääntöjä noudatetaan, ne eivät ole mielipideasia”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä korosti Ylen Ykkösaamussa, että eroamaan joutunut elinkeinoministeri Vilhelm Junnila ”ei ollut tehnyt ministerinä yhtään virhettä”. Lausunto kertoo, että perussuomalaisissa elää edelleen käsitys, että Junnilan lähdölle ei ollut perusteita, ja vanhoista ”natsihuumoripuheista” ja äärioikeiston liehittelystä ei olisi pitänyt maksaa ministerin paikalla.
Junnila sai eduskunnan tuen äärimmäisen niukasti, kun hallituspuolueissa Rkp:ssa ja kokoomuksessa esiintyi kritiikkiä ja epäluottamusta Junnilaa kohtaan. Jos Junnila ei olisi lähtenyt itse, eläisimme todennäköisesti keskellä hallituskriisiä.
Orpon mukaan Junnilan eropäätös oli oikea: raja oli tullut vastaan.
Pystyykö Orpo pääministerinä pitämään hallituksensa yhtenäisenä?
Mutta entä jatkossa? Keskustelu perussuomalaisten ministereiden huonosti päivän valoa kestävistä vanhoista kirjoituksista ja puheista ei näytä laantuvan. Päinvastoin.
Missä Orpon raja kulkee tulevissa asioissa?
Orpo piti tiedotustilaisuudessa edustuskartano Königstedtissä Vantaalla monologin vastakkainasettelusta. Hän muistutti että monipuoluehallituksessa pitää löytää kompromisseja. Hallitusohjelmassa on määritelty arvot, joita noudatetaan – yhdessä. Pitää toimia hallituksen menestymisen puolesta, nostaa esille hyviä asioita, eikä antaa aihetta torailuun, Orpo linjasi
Siinä Orpo on oikeassa, että nyt on kiire, koska asiat eivät odota.
Hallituksen perusajatus on laittaa Suomen talous kuntoon ja ratkoa muun muassa soten rahoitukseen liittyviä ongelmia. Silti syntyy vaikutelma, että hallitusohjelmaan sitoutunut ja Säätytalolla neuvotteluissa traumatisoitunut nelikko vilkuilee toisiaan lähtötelineissä epäluuloisesti, edelleen.
Petteri Orpo kertoi hallituksen pelisääntökeskusteluista tiistaina.
Juuri tässä on ongelma, joka väistämättä kristallisoituu Orpoon henkilönä.
Pystyykö Orpo pääministerinä pitämään hallituksensa yhtenäisenä? Onko pääministerillä langat käsissään, ja onko hänellä tarvittavaa auktoriteettia luotsata liitoksistaan natisevaa hallitusta eteenpäin? Orpon mukaan ministereiden kelpoisuuden määrittely on hallituspuolueiden asia, ei pääministerin. Onko näin? Kun katsoo hallituksen ympärillä vellovaa keskustelua, pääministerin olisi ehkä pitänyt olla tässä asiassa paremmin hereillä.
Lue lisää: Kommentti: Orpon hallituksen miinat laukeavat – onko seuraavaksi Tavion vuoro?
Pääministeri puhui tiedotustilaisuudessaan lommojen oikomisesta. Auton lommojakin voidaan oikoa siten, että lopputulos näyttää päälle päin hyvältä.
Silti konepellin alta voi paljastua ongelmia, jotka keskeyttävät matkan.

