Père-Lachaise
Père-Lachaisen hautausmaa (ransk. Cimetière du Père-Lachaise) on Pariisin maineikkain hautausmaa ja suuri puistoalue kaupungin kaakkoisosassa. Hautausmaa on suosittu turistikohde, jonne pääsy on ilmaista. Hautausmaan portit suljetaan joka päivä klo 18.[1] Vuosittain hautausmaalla käy noin kaksi miljoonaa vierailijaa.[2] Siellä on 70 000 hautaa ja kooltaan alue on 44 hehtaaria.[1] Hautausmaa on nimetty kuningas Ludvig XIV:n rippi-isän Isä La Chaisen mukaan[3].

Historia
muokkaaAlun perin paikan omistivat jesuiitat, joihin myös kuningas Ludvig XIV:n rippi-isä Isä La Chaise kuului.[2] Hautausmaan perusti Napoleon Bonaparte vuonna 1804[1]. Vuoden 1801 jälkeen ei kaupungin rajojen sisäpuolelle saanut terveyssyistä perustaa uusia hautausmaita.[2] Kymmenen ensimmäisen vuoden aikana hautauksista 80 prosenttia oli joukkohautoja ja loput yksittäisiä tai perhehautoja.[2] Nämä haudat olivat yksinkertaisia eli esimerkiksi pelkkää maata, laatta tai kivi, koska hautapaikkojen hinta oli noussut korkeaksi ja joukkohautoja tehtiin rahallisista syistä.[2]
Hautausmaa ei aluksi houkutellut pariisilaisia: vuonna 1815 siellä oli vain 2 000 hautaa.[2] Julkisuuden saamiseksi sinne siirrettiin Molièren, Jean de La Fontainen, Pierre Abélardin ja Héloïsen jäänteet.[2] Hautausmaasta tuli suosittu ajanviettopaikka ja pariisilaiset alkoivat haluta tulla haudatuksi sinne.[2] Vuonna 1833 hautoja oli 33 000 ja maa-alueen laajentaminen päättyi.[2] Hautausmaan alueella on myös kommunardien muuri (Mur des Fédérés), jota vasten teloitettiin 27. toukokuuta 1871 kommuunin häviön jälkeen 147 Pariisin kommuunin johtajaa.[1]
Père-Lachaisen krematorio on Ranskan vanhin: se avattiin vuonna 1889, ja sitä oli alettu rakentaa heti, kun tuhkauksen salliva laki oli hyväksytty 1887.[4] Rakennuksessa on myös kolumbaario, jossa on 40 800 tuhkauurnaa.[4] Tuhkat on voitu vuodesta 1985 alkaen sijoittaa myös nurmikolle muistolehdon läheisyyteen, ja tämä oli ensimmäinen paikka Ranskassa siinä tarkoituksessa.[2]
Kappeli on otettu käyttöön vuonna 1823.[5]
Haudattuja
muokkaa- Marietta Alboni
- Guillaume Apollinaire, runoilija[6]
- Jane Avril, tanssija[6]
- Miguel Asturias, kirjailija[6]
- Honoré de Balzac, kirjailija[6]
- Henri Barbusse, kirjailija[6]
- Vincenzo Bellini, oopperasäveltäjä (siirretty myöhemmin kotimaahansa Italiaan)[6]
- Claude Bernard, fysiologi[6]
- Sarah Bernhardt, näyttelijä[6]
- Georges Bizet, säveltäjä[7]
- Louis-Auguste Blanqui, aktivisti[6]
- Jean-François Champollion, kielitieteilijä ja egyptologi[6]
- Frédéric Chopin, säveltäjä[7]
- Édouard Daladier, valtiomies[6]
- Eugène Delacroix, taidemaalari[7]
- Gustave Doré, taiteilija ja kuvittaja[6]
- Paul Dukas, säveltäjä[6]
- Max Ernst, taiteilija[6]
- Jean de la Fontaine, faabelikirjailija[6]
- Joseph Louis Gay-Lussac, fyysikko[6]
- Samuel Hahnemann, homeopatian luoja
- Jean Auguste Dominique Ingres, taidemaalari[6]
- Léon Jouhaux, rauhannobelisti[6]
- Ahmet Kaya, kurdilainen laulaja
- Kurt Löwenstein, poliitikko
- Nestor Mahno, anarkisti
- Marcel Marceau, pantomiimitaiteilija
- Angelo Mariani, kemisti
- Georges Méliès, elokuvantekijä[6]
- Amedeo Modigliani, taidemaalari ja kuvanveistäjä[6]
- Molière, näytelmäkirjailija[7]
- Yves Montand, näyttelijä[6]
- Jim Morrison, muusikko ja runoilija[7]
- Félix Nadar, valokuvaaja[6]
- Michel Ney, marsalkka
- Anna de Noailles, kirjailija[6]
- Victor Noir, journalisti[6]
- Max Ophüls, elokuvaohjaaja[6]
- Édith Piaf, laulaja[7]
- Camille Pissarro, taiteilija[7]
- Francis Poulenc, säveltäjä[6]
- Marcel Proust, kirjailija[7]
- Gioachino Rossini, säveltäjä[6]
- Kaija Saariaho, säveltäjä[7]
- Georges Seurat, taiteilija[6]
- Simone Signoret, näyttelijä[6]
- Stephan Sinding, kuvanveistäjä
- Maurice Tourneur, elokuvaohjaaja[6]
- Rafael Leónidas Trujillo, Dominikaanisen tasavallan diktaattori
- Volin, anarkisti
- Eduard Wiiralt, virolainen graafikko
- Oscar Wilde, kirjailija[7]
Galleria
muokkaa- Vainajien muistolaatta
- Père Lachaise syksyllä
- Jim Morrisonin hauta
- Marcel Proustin hauta
- Eugène Delacroix’n hauta
- Marie Trintignantin hauta
- Rossinin hauta
- Frédéric Chopinin hauta
- Édith Piafin hauta
- Maria Callasin hauta
- Michel Petruccianin hauta
- Luigi Cherubinin hauta
- Pierre Bourdieun hauta
- Allan Kardecin hauta
Lähteet
muokkaa- 1 2 3 4 Lonely Planet: Cimetière du Père Lachaise (englanniksi) Viitattu 21.10.2014.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Mairie du 20e: Le Père-Lachaise (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi) Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Lachaise, François d’Aix de, Tietosanakirja. Osa 5, palsta 382, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913
- 1 2 Midinews.com: Le crématorium du Père Lachaise, un des plus anciens d'Europe (ranskaksi) Viitattu 21.10.2014.
- ↑ L'église catholique à Paris: La chapelle du Père Lachaise (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi) Viitattu 21.10.2014.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Les gloires du Père Lachaise (Luettelo hautausmaalle haudatuista kuuluisuuksista), Mairie du 20e arrondissement, Paris. (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Hintikka, Pihla: Lepopaikka tähtien keskellä. Helsingin Sanomat, 23.12.2024. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 23.12.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- Hautausmaan virtuaalikierros (Arkistoitu – Internet Archive)
- Movie tour about Père-Lachaise (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Père-Lachaisen krematorion kotisivut (ranskaksi)
- Le Père Lachaise fête son bicentenaire (ranskaksi)