Sosiologia

Sosiologia on laaja-alainen yhteiskuntatiede, joka tutkii yhteiskunnan rakennetta ja sosiaalisen toiminnan moninaisuutta teoriassa ja käytännössä. Sosiologia elää yhteiskunnan mukana ja sen tarkastelukohteet vaihtelevat globalisaatiosta ja yhteiskunnan rakenteista kulttuurisiin käytäntöihin ja tapoihin sekä intiimeihin sosiaalisiin suhteisiin.

Sosiologia on yksi valtiotieteellisen tiedekunnan suurimmista tieteenaloista. Sosiologiassa tehdään monipuolista, ajankohtaista tutkimusta, mikä heijastuu opetuksessa.

Sosiologian opiskelijat valmistuvat asiantuntijoiksi, jotka pystyvät itsenäisesti hankkimaan ja erittelemään tietoa yhteiskunnan ilmiöistä sekä muokkaamaan ja käyttämään sitä hyväksi eri tehtävissä. Sosiologia valmistaa myös kriittiseen ajatteluun ja yhteiskunnallisten itsestäänselvyyksien kyseenalaistamiseen.
Tieteenalan kuvaus

Sosiologialle on ominaista pyrkimys sekä ymmärtää yhteiskuntaa yleisellä tasolla että tarkastella sitä lukemattomista erityisaloista ja näkökulmista käsin. Sosiologia tutkii muun muassa yhteiskunnan rakennetta ja sen muutoksia, kulttuuria, globalisaatiota, yhteiskunnallista liikehdintää ja osallistumista, maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta, kaupunkielämää, medioiden ja teknologioiden käyttöä, sukupuolta ja seksuaalisuutta, tiedepolitiikkaa, eriarvoisuutta, riippuvuuksia, terveyttä ja sairautta, työtä ja työttömyyttä, lapsuutta, nuoruutta ja ikääntymistä, instituutioita, organisaatioita ja yhteisöjä, vuorovaikutusta, sosiaalisia verkostoja ja ihmisten arvoja ja puhetapoja.

Sosiologinen ajattelutapa tekee mahdolliseksi jokapäiväisten käsitysten kyseenalaistamisen ja tietoisen etääntymisen itsestään selvinä pidetyistä käsityksistä. Koska sosiologian näkökulmat ja tutkimustulokset menevät totunnaisia ajattelutapoja syvemmälle, paljastavat piileviä ongelmia ja avaavat näkyviin uusia vaihtoehtoja, sosiologialla on vahva kriittinen potentiaali. Samoista syistä sosiologinen tieto on olennaisen tärkeää vaativassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa.

Tutkimuksen profiili

Sosiologian piirissä on jatkuvasti käynnissä useita eri aihealueiden tutkimushankkeita, joista monissa toimitaan yhteistyössä muiden alojen ja yliopistojen kanssa.

Tutkimuksen nykyisiä painoaloja ovat esimerkiksi:

  • Addiktiot ja rahapelitutkimus
  • Kaupunki ja naapurustot
  • Kulttuuri ja globalisaatio
  • Lapsuus, nuoruus ja ikääntyminen
  • Maahanmuutto ja siirtolaisuus
  • Poliittinen toiminta ja osallistuminen
  • Sukupuoli, luokka ja eriarvoisuus
  • Tiede ja teknologia
  • Työ ja työttömyys
  • Vuorovaikutus
  • Yhteiskuntateoria
Projektit
1 / 1
Tieteenalan opiskelumahdollisuudet

Sosiologian tieteenalalla tutkittavien yhteiskunnallisten ilmiöiden kirjo on laaja. Tämä mahdollistaa myös laaja-alaisen opinto-ohjelman tarjoamisen niin kandidaatti-, maisteri- kuin jatko-opiskelijoillekin. Suomen- ja ruotsinkielisten ohjelmien lisäksi olemme mukana englanninkielisessä -maisteriohjelmassa. Lisäksi on mahdollista suorittaa opinnot myös maisteriohjelmassa sekä .

Koulutuksemme antaa valmiudet toimia suunnittelu-, hallinto- ja tilastointitehtävissä, opettajina aikuiskoulutuksessa sekä toimittajina ja muissa tiedotustehtävissä. Monet sosiologit toimivat tutkijoina tai päätöksenteon asiantuntijoina.

Koulutusohjelmat, joissa sosiologiaa opetetaan
Tieteenalaan liittyviä blo­ge­ja, verkkosivustoja ja videoita
  • Vierailijaluento (YouTube):
Ihmiset

Tieteenalavastaava: professori

Professorit
Näytä lisää tietoa
IA
0294124337
0294123946
Tietoja Veikko Eranti
Kaupunkisosiologian apulaisprofessori. Politikka, teoria, kaupunki, digitaaliset menetelmät.
DI
0294124338
0294123706
Tietoja Eeva Luhtakallio
Sosiologian professori
VM
0294123768
Tietoja Virve Marionneau
CEACG-tutkimusyksikön johtaja
0294123963
Tietoja Lena Näre
Professori Tutkimukseni liittyy maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen, globalisoituvaan vanhusten ja lasten hoivaan, prekaariin työhön ja työttömyyteen sekä eriarvoisuuden intersektionaaliseen analyysiin.
0294124513
0294123463
Tietoja Sirpa Wrede
Olen sosiologian tieteenalan professori ja opetukseni on pääosin ruotsinkielisessä yhteiskuntatieteellisessä maisteriohjelmassa (MSV). Toimin Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare) varajohtajana sekä sen HY:n tutkimusryhmän johtaja. (Ks. MICA - Migration, Care and Ageing Research Group )CoE AgeCare on HY:n, Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteinen tutkimuksen huippuyksikkö. Tutkin myös lääkäreiden urajärjestelmiä sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta ja ohjaan väitöskirjoja joissa tutkitaan mm ammatillisuutta, integraatiota sekä ihmisten muuttoliikkeisiin ja muuttamiseen liittyviä kokemuksia.
PY
0294123962
Tietoja Petri K Ylikoski
Tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori (sosiologia)
Yliopistonlehtorit
Näytä lisää tietoa
0294123891
Tietoja Anu Katainen
https://blogs.helsinki.fi/ahkatain/
0294120271
Tietoja Maaria Linko
Tiedekasvatusverkoston johtaja, dosentti. Kaikkien tiedekuntien tiedekasvatustoiminnan kokoaminen yhteiseksi verkostoksi ja toiminnan vakiinnuttaminen sekä näkyvyyden vahvistaminen. Varajohtaja, Avoin yliopisto
AO
0294123887
TT
0294124886
Tietoja Tarja Tolonen
Vanhempi yliopistonlehtori (Lasten ja nuorten syrjäytymisen tutkimus) omat verkkosivut: https://blogs.helsinki.fi/tatolone/ Opetus: Sosiaalitutkimuksen kandiohjelma, Sosiaalitutkimúksen maisteriohejlma, Lapsuuden ja nuorisotutkimuksen valinnaiset opinnot (vastaava opettaja) Yunet (Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto) Ohjaus: pro gradut, väitöskirjat. Tutkimusprojektit: Nuoret ajassa pitkittäistutkimus, Nuorten tulevaisuuden unelmat ja siirtymät – kiinnittyminen yhteisöihin ja yhteiskuntaan Vastaantottoaika: otan vastaan sovitusti, yhteys sähköpostilla I work as a Senior Lecturer in Sociology, since September 2013.  This lectureship is  specialized on research on marginalization of children and young people.  I am responsible of study module of childhood and youth, as well as teaching courses and master seminar on  themes considering children and young people.  In addition I supervise master and doctoral students. I also teach in  YUNET.YUNET – Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto | Finnish University Network for Youth StudiesDoctor of Social Sciences,  Adjunct professor,  Senior Lecturer  in Sociology (Research on marginalization of children and young people) https://orcid.org/0000-0002-5077-9070 https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/tarja-tolonen
MV
Akatemiatutkijat
Näytä lisää tietoa
IP
HT
Tietoja Heta Tarkkala
Toimin akatemiatutkijana valtiotieteellisessä tiedekunnassa, sosiologian oppiaineessa. Olen keskittynyt tieteen- ja teknologiantutkimukseen sekä tulevaisuuksia ja odotuksia koskevaan sosiologiaan. Tutkimusaiheina minulla ovat esimerkiksi jätevesi terveystiedon lähteenä sekä erilaiset biolääketieteeseen sekä terveysdatan käyttöön liittyvät kysymykset. Väittelin tohtoriksi keväällä 2019.
Yliopistotutkijat
Näytä lisää tietoa
0294123895
Tietoja Andrea Butcher
I’m a social scientist and senior researcher in Sociology at the University of Helsinki and the Finnish Centre of Excellence in Antimicrobial Resistance Research, or FIMAR (https://www.fimar.fi/). Since 2017, I have worked in multidisciplinary research teams involved in global AMR research, closely collaborating with bioscience teams in Finland, West Africa, the UK and Bangladesh. An anthropologist by training, my expertise lies broadly in ethnography and development studies, drawing inspiration from Science and Technology Studies. I began my research career with a PhD project at the University of Aberdeen, where I examined the intersection of religion, development and climate in Ladakh, North-West India. Here I traversed interesting cosmopolitics routes—examining the role that geomancy, local cosmology, and supernatural agency play in the politics of climate, development and wellbeing in the Himalayas. The interest in vernacular health and environmental ecologies that formed part of this work led to my current specialisation by way of global aquaculture, and a postdoctoral position at University of Exeter’s Geography department. Here, I worked on an ESRC funded international and multidisciplinary collaboration with British and Bangladeshi fisheries specialists, examining the socioeconomic drivers and risk factors of antibiotic use in Bangladeshi shrimp and prawn farming. In 2018, I joined the University of Helsinki’s Sociology department as postdoctoral researcher for multidisciplinary collaborations with Finnish and West African social and bioscience research teams, engaging in more broadly in studying social and productive life in relation AMR emergence and spread, before taking up my current position. I approach AMR in the context of International Development, with a specific interest in the environmental dimensions of resistance emergence and spread. Drawing upon political ecology, visual methods and STS, I have looked at how industrial forms of livestock production and agriculture, rapid urbanisation, and poor institutional and material infrastructures for water and sanitation management open new pathways for AMR transmission between humans, non-human animals and the environment (One Health Approach). I continue also to be interested in vernacular microbes and the cosmopolitical, and am a member of the Centre for the Social Study of Microbes (https://www.socialmicrobes.org/.). I I have worked in anthropology, sociology, human geography and religious studies departments, and have field experience in the Indian Himalaya, Bangladesh and West Africa.
0294123919
Tietoja Michael Egerer
Michael Egerer (VTT, dosentti) on yliopistotutkija Helsingin yliopiston Riippuvuuksien, yhteiskunnallisen sääntelyn ja hallinnan tutkimuskeskuksessa (CEACG). Hänen tutkimusalueensa ovat rahapelit, rahapelisäännellyt ja riippuvuuden käsite. Egerer on yksi Peliverkon järjestäjistä, joka kokoaa yhteen sidosryhmiä tutkimuksesta, hoidosta ja politiikasta Suomessa. Egerer on Harm Reduction Journal vanhempi toimittaja.
JN
0294123022
0294123388
0294123969
Tietoja Karoliina Snell
Sosiologian dosentti, VTT, yliopistotutkija. Ohjelmajohtaja SHIELD-ohjelmassa eli "Turvallisuus ja luottamus algoritmien aikakaudella", Tutkija GAINS-hankkeessa eli "Generatiivinen tekoäly ja digitaaliset ratkaisut: Vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantaminen terveyspalveluissa" ja DataLit-konsortiossa eli "Datalukutaito ja vastuullinen päätöksenteko" Tutkimusintressit liittyvät tieteen- ja teknologiantutkimukseen, terveyssosiologiaan, genomitietoon, demokratiaan, tasa-arvoon, digitaalisiin palveluihin, tekoälyyn, datatalouteen ja datalukutaitoon sekä tekoälyn ja tutkimusetiikkaan. FCAI:n eettisen toimkunnan puheenjohtaja.
Tietoja Olga Tkach
I am a sociologist and University Researcher Faculty of Social Sciences / Sociology, University of Helsinki as part of DIVSOL. Previously, I worked at the project "Life-breaking and Life-making: A research project on social reproduction and survival in times of collapse" (LIFEMAKE, Kone Foundation, 2023-2026) hosted at the Centre for Research on Ethnic Relations and Nationalism (CEREN), Swedish School of Social Science. I hold PhD in Sociology (European University at St Petersburg/ Russian Academy of Sciences, 2008), and the Title of Docent in Sociology, specially migration and welfare research (University of Eastern Finland, Joensuu Campus, 2018). I teach master's level courses on migration, home, and postsocialism. I also supervise masters' theses and doscoral dissertations. My research bridges migration and home studies. Within a cross-disciplinary area of home studies, I explored (migrant) homemaking, paid and unpaid domestic work, kin-related home-based elder care, housing and neighbour relations, home ownership and renting. I also conducted research on homestay accommodation of refugees, post-Soviet and post-socialist migrations, migrant integration and governance, feminisation of migration, au pair placement, internal and intra-city residential mobility, cross-border mobility and tourism. Before moving to Finland in 2022, I worked at the Centre for Independent Social Research at St Petersburg (CISR) for 22 years, in various roles including research, administration and teaching. I have supervised Bachelor’s and Master’s theses and taught courses on qualitative methods in sociology, social theory, social policy, gender studies and home studies at the European University at St. Petersburg and the Faculty of Liberal Arts and Sciences of St. Petersburg State University. Besides Finland and Russia, I also worked as a researcher in Norway and Scotland (UK).  At the University of Helsinki, I am a member of several research networks and profiling areas, such as DIVSOL, CEREN, INEQ, and Urbaria. Since 2025, I am a leader of COMU - Conviviality through multiscalar home Research Network. I also serve as an Associate Editor of Nordic Journal of Migration Research (NJMR, Helsinki University Press).   
AT
Tietoja Aaro Tupasela
Toimin vanhempana tutkijana sosiologian oppiaineessa. Olen erikoistunut tieteen- ja teknologiantutkimukseen, jossa tutkimuskohteeni ovat tekoäly, lääketiede ja tiedon tuotanto.
Tutkijatohtorit
Näytä lisää tietoa
FA
0294122107
0294124671
JJ
Tietoja Paula Jääskeläinen
Paula Jääskeläinen työskentelee Riippuvuuksien, yhteiskunnallisen sääntelyn ja hallinnan tutkimuskeskuksessa (CEACG). Hän tutkii rahapelimarkkinointia ja sen sääntelyä sekä rahapelijärjestelmän muutosta.
0294124864
Tietoja Veera Kankainen
Post-doc tutkija
AN
IW
0294124003
Väitöskirjatutkijat
Näytä lisää tietoa
SB
JE
NF
0294123289
Tietoja Nora Fabritius
Avainsanat: Oikeussosiologia, rajatukimus, viranomaistyö, päätöksenteko, etnografia Toimin sosiologian alan väitöskirjatutkijana Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa (CEREN, Svenska social- och kommunalhögskolan). Väitöskirjassatutkimuksessani tutkin päätöksentekoa rajatarkastuksissa Suomessa. Ennen väitöskirjaprojektini aloittamista toimin projektisuunnittelijana ja tutkimusavustajana muun muassa Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä sekä projekteissa On "Glocal" governance: On the meanings and consequences of the "vernacularization" of Human Rights Concepts (Erik Castrén -instituutti) ja Empowerment and revitalization trends among the linguistic minorities in the European Union and the Russian Federation (MinorEuRus).
EF
TG
IG
EH
Tietoja Essi Holopainen
Väitöskirjatutkija, Interdisciplinary Doctoral School of Social Services (DocSoc360°)
0294124929
JO
0294151802
KP
0294123775
Tietoja Paula Rautoja
Työskentelen väitöskirjatutkijana Riippuvuuksien, yhteiskunnallisen sääntelyn ja hallinnan tutkimuskeskuksessa CEACG:ssä. Väitöskirjani käsittelee rahapeliyhtiöiden keräämää asiakasdataa ja sitä, millaisia dataan perustuvia strategioita yhtiöt käyttävät vaikuttaakseen asiakkaiden pelikäyttäytymiseen. Väitöskirjani on osa ERC-rahoitteista DATA-ADDICT-tutkimushanketta. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi (AMK).
AS
AS
0294120859
HT
0294123998
Apurahatutkijat

Yhteystiedot

PL 18 (Unioninkatu 35)
00014 Helsingin yliopisto